"rootPage" is not defined.

Pelastustoimi

Pelastustoimen tehtävänä on ehkäistä onnettomuuksia ja ylläpitää operatiivista hälytystoimintaa vahinkojen syntymisen estämiseksi.

Tällä tarkoitetaan onnettomuuksien sattuessa suoritettavia toimia, joilla torjutaan ja rajoitetaan vahinkoja, jotka kohdistuvat

  • ihmisiin
  • omaisuuteen tai
  • ympäristöön.

Pelastustoimi toimii myös palosuojelun valvontaviranomaisena ja asiantuntijana kunnan kaavoitus- ja rakennusasioissa. Se tiedottaa nuohouksesta ja paloturvallisuustarkastuksista sekä antaa muuta neuvontaa.

Operatiivisessa toiminnassa on pystyttävä toimimaan monissa eri tilanteissa, kuten palontorjunnassa, liikenneonnettomuuksissa, vesipelastustehtävissä, metsäpalojen sammutuksessa, kemikaalionnettomuuksissa jne.

Kiirunan kunnan hälytysmiehistö koostuu kokoaikaisesta ja osa-aikaisesta henkilökunnasta sekä vapaaehtoisesta palontorjuntahenkilöstöstä.

Kunnassa on ympäri vuorokauden lähtövalmiudessa aina yhteensä 19 palomiestä ja päällystötyöntekijää, jotka ovat valmiit suorittamaan hälytystehtäviä kunnan alueella sattuvissa onnettomuuksissa.

Pelastustoimi on myös solminut yhteistyösopimuksia pelastuspalveluavun antamisesta Norjassa, Suomessa ja Ruotsissa sijaitsevien naapurikuntien kanssa.

Kontakt

Senast uppdaterad •
Sidan publicerad av • Kristoffer Baas