Kiirunan kunnan tuki- ja palveluasumisen yksiköissä on 312 asuntoa. Asunnot on tarkoitettu asukkaille, jotka tarvitsevat huolenpitoa, hoitoa ja tukipalveluita vuorokauden ympäri.
Erilaiset palveluasumisen muodot vastaavat erilaisiin tarpeisiin ja sairaanhoitaja, toimintaterapeutti ja lääkintävoimistelija ovat valmiina auttamaan kaikissa asumispalveluiden yksiköissä.
Hakeminen tuki- ja palveluasumisen piiriin tulee yleensä ajankohtaiseksi, kun hoivan ja tuen tarve tai turvallisuustekijät arvioidaan sellaisiksi, ettei kotona asuminen ole enää mahdollista edes kotipalvelujen avulla.
Tuki- ja palveluasuntoihin muuttoa toivovat ja tarvitsevat henkilöt voivat tehdä asiaa koskevan hakemuksen avustuskäsittelijälle.
Lisätietoja ja ohjeita hakemuksen jättämiseen saat ottamalla yhteyttä asuinalueesi avustuskäsittelijään.
Joskus esitetään toiveita tiettyyn yksikköön muuttamisesta. Kunnan asumisasioista vastaava jakaa asuinpaikat ja huomioi toiveet mahdollisuuksien mukaan. Asuntojen kysyntä on kuitenkin suurempaa kuin tarjonta, joten vapaat asunnot on jaettava ensisijaisesti palveluiden tarpeen perusteella. Tämä tarkoittaa, että toiveet tietystä asuinpaikasta ovat toissijaisia.
Vapautuvat asunnot jaetaan sen perusteella, kuka tarvitsee kyseisen palveluasumisen yksikön tarjoamaa hoitoa ja tukea eniten kyseisellä hetkellä. Vapaata asuntoa tarjotaan siis sille, jonka tarve on suurin, ei välttämättä sille, joka on jonottanut pisimpään.
Muuttaessa tulee mukaan ottaa henkilökohtaiset tarvikkeet, kuten omat vaatteet, lääkkeet, lääkelista ja hygieniatarvikkeet.
Jokaisella tuki- ja palveluasumisen piirissä asuvalla on oma vuokrasopimus.
Kiirunan kunnan tuki- ja palveluasumisen yksiköt tällä hetkellä.
24 asuntoa 2 kerroksessa
16 asuntoa jaettuna 2 kerrokseen.
Palveluasuntoja vähemmistökieliä puhuville asukkaille, eli saamen-, suomen- ja meänkielisille.
32 asuntoa 2 kerroksessa, jaettu 4 pienempään yksikköön
99 asuntoa yhteensä 10 rakennuksessa, joukossa lyhytaikaisen asumisen paikkoja.
36 asuntoa 2 kerroksessa
Koostuu kolmesta rakennuksesta: Mysinge Gård, Mysinge Backe ja Mysinge Strand. Kaikki rakennukset ovat yhteydessä toisiinsa.
Yhteensä 59 asuntoa 3 rakennuksessa.
10 asuntoa yhdessä kerroksessa ja 1 lyhytaikaispaikka
14 asuntoa yhdessä kerroksessa. 1 asunnossa 2 lyhytaikaispaikkaa